EtusivuTutustu kouluummeUutisetKoulun juhlatHyppy kohti uutta – Onnea ylioppilaat ja yhdeksäsluokkalaiset!
03.06.2023

Hyppy kohti uutta – Onnea ylioppilaat ja yhdeksäsluokkalaiset!

Lukuvuoden viimeisenä koulupäivänä eli kevätjuhlapäivänä juhlittiin sekä peruskoulunsa päättäviä yhdeksäsluokkalaisia että tuoreita ylioppilaita.

Kevätjuhlaa viettämään saapuivat ensin peruskoululaiset. Juhlan musiikista vastasi OYK:n orkesteri ja kuoro musiikinopettaja Joonas Tuomisen johdolla. Juhlan aikana kuultiin muun muassa Värttinän sovittama karjalainen häälaulu Kylä vuotti uutta kuutaStar Warsin tunnussävelmä sekä Milka Pajukallion ja Lasse Määtän Hyppy-laulu. Laulullaan kuoro kehotti kaikkia nauttimaan lomalla onnenhetkistä ja luonnosta: ”Vihreät lehdet keinuu auringon valossa. Onnellisuus on onnee, onnellisuus on onni onnellisuudessa.”

Yhdeksäsluokkalaisen puheessa oppilaskunnan puheenjohtaja Maija Mattelmäki korosti yhteisten muistojen yhdistävää voimaa: ”Vaikka polut erkanevat, muistot ja ystävät eivät lähde minnekään.” Peruskoulutaipaleensa päättävät nuoret saivat luokanvalvojaltaan ruusun ja koko koululta mahtavat aplodit.

Kun peruskoululaiset olivat lähteneet ansaitulle kesälomalle, saapuivat abiturientit omaan juhlaansa. Juhlassa vuorottelivat puheet ja musiikkiesitykset. Salissa kuultiin niin juhlallinen Händelin marssi kuin kevään musikaalista tuttu swengaava Funky Town. Juhlan kohokohta oli tietenkin 110 ylioppilaan lakitus. Kun Gaudeamus Igitur kajahti salissa uusien ylioppilaiden laulaessa upeasti, silmien kostumiselta ei voinut välttyä.

Rehtori Mirva Lindström muistutti puheessaan demokratian ja vapauden merkityksestä. Rehtori kehotti nuoria kriittiseen ja omaehtoiseen ajatteluun: ”Osa valtavasta informaatiotulvasta on valjastettu muokkaamaan ajatteluamme, mielipiteitämme ja päätöksentekoamme jonkun toisen tarkoitusperien toteuttamiseksi. Voi syyllä sanoa, että oman ajattelun ja oman mielipiteen vapaus on kovin rajattua, ellei kykene erottamaan parasta mahdollista totuutta tarkoitushakuisesta valheesta.”

Juhlassa puhui myös kaksi ylioppilasta. Ennen lakitusta abiturientti Siiri Kotkaslahti puhui yhteisöllisyyden tärkeydestä ja kertoi, miksi OYK:ssa on ollut hyvä olla ja opiskella. Lakituksen jälkeen ylioppilas Eevi Grönlund puolestaan tunnusti, että häntä mietityttää uusi tilanne tuntemattoman edessä: ”Askel tuntemattomaan, niin pelottavalta kuin se tuntuukin, voi olla myös hyvä juttu. Se askel on pakko ottaa, mutta hyvä uutinen on se, että juuri tämä askel on se, jonka saa nyt ottaa ihan mihin suuntaan tahansa.”

Oulunkylän yhteiskoulu toivottaa paljon onnea peruskoulunsa päättäneille yhdeksäsluokkalaisille ja tuoreille ylioppilaille! Aurinkoista kesälomaa kaikille!