EtusivuTutustu kouluummeMusikaalit

Musikaalit

I love you Roger Taylor -musiikkinäytelmän harjoitukset alkavat syksyllä

Noin joka kolmas vuosi lukiossamme tehdään taiteidenvälisenä projektina musikaali. Lukuvuonna 2022 – 2023 lukiossa tehdään musiikkinäytelmä I love you, Roger Taylor. Aiempien musikaalien tapaan kyseessä on takuuvarmasti rentoa meininkiä, jossa korostuu yhteisöllisyys ja luovuus.

Musiikkinäytelmä sijoittuu vuoteen 1982, jolloin Duran Duran esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla. Päähenkilönä on 16-vuotias Tanja, jonka on pakko päästä tälle keikalle.

Musiikkinäytelmän ohjaavat opettajat ovat Arja Holma (puvustus, maskeeraus ja lavastus), Hannu Huhtala (tekniikka), Satu Mäkinen (käsikirjoitus ja ohjaus) ja Joonas Tuominen (musiikki).

Musiikkinäytelmään osallistumisesta voi saada 4 – 6 opintopistettä. Osa tunneista on sijoitettu lukujärjestyksiin, joten opintotarjottimesta pitää valita opintojaksot  TTM1 (3. ja 4. jakso, palkki H34). Lisäksi viidennen jakson alkupuoliskolla on intensiivinen harjoitusjakso ja varsinaiset esitykset.

Musiikkinäytelmän casting tehdään jo syksyn alussa.

Myös abit voivat osallistua musiikkinäytelmään, koska yo-kirjoitusten välisenä aikana harjoitustahtia rauhoitetaan.

Lisätietoja voi kysyä Satu Mäkiseltä.

Edellisten vuosien musikaalit

Jälki-istunto, 2017

Oltiinks mekin sellasii, 2014

Viimeiselle tasolle, 2011

musikaali