EtusivuTutustu kouluummeUutisetLukioOpiskelijat kertoivat kansanedustajalle kiusaamisen ehkäisystä
25.09.2020

Opiskelijat kertoivat kansanedustajalle kiusaamisen ehkäisystä

Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Paavo Arhinmäki (vas) vieraili koulullamme perjantaina 25. syyskuuta. Arhinmäki tapasi opiskelijoita lukiosta ja peruskoulusta sekä koulun johtoa ja henkilökuntaa.

Tapaamisessa keskusteltiin ajankohtaisista koulumaailman aiheista. Nuoret kertoivat kansanedustajalle muun muassa koulun toimivista ryhmäytyskäytännöistä sekä kiusaamisen vastaisesta työstä.

Opiskelijoiden viesti Arhinmäelle oli, että tärkeintä kiusaamisen ehkäisyssä ja nopeassa puuttumisessa on se, että koulun aikuisia – opettajia, rehtoreita sekä opiskeluhuollon ammattihenkilöitä kuten kuraattoria ja psykologia – on helppoa lähestyä. Siitä syntyy perusturvallisuus ja välittävä ilmapiiri.

Rehtori Mirva Lindström puolestaan avasi, miten opiskeluhuollon motto ”kuule, kohtaa, ohjaa” toimii käytännössä.

Lindströmin mukaan toimivuus perustuu siihen, että moniammatillisen yhteistyön rakenteet ovat kunnossa.

Koulussamme on niin kutsuttu hyvinvointikäytävä, jonka varrelta löytyvät psykologi, kuraattori, erityisopettajat, terveydenhoitaja ja opinto-ohjaajat. Opettajien huone ja kanslia ovat vain muutaman askelen päässä. Ovet ovat avoinna, ja tuttuja aikuisia on helppoa lähestyä.

”On tärkeää, että nuoria koskevissa asioissa kuullaan nuoria itseään ja tutustutaan ruohonjuuritason toimintaan”,  rehtori veti yhteen päivän antia.

Kiitämme kansanedustaja Arhinmäkeä vierailusta.