EtusivuTutustu kouluummeUutisetAlumnitPuheita rohkeudesta -tilaisuus toi koulun alumnit valokeilaan!
21.10.2024

Puheita rohkeudesta -tilaisuus toi koulun alumnit valokeilaan!

Torstaina 10.10.2024 järjestetty Puheita rohkeudesta -salitapahtuma oli syksyn ensimmäinen koko koulun yhteinen OYK1924-juhlavuoden tapahtuma. Heti aamun ensimmäisellä tunnilla peruskoululaiset pääsivät kuulemaan kolmen koulumme alumnin ajatuksia rohkeudesta, ja seuraavalla oppitunnilla saliin pääsivät lukiolaiset. Tilaisuuden aiheen inspiraationa toimi Oulunkylän yhteiskoulun uusi visiolause ”Koulustaan ylpeät ogelilaiset rohkea omannäköinen yksityiskoulu”.

Päivän aloitti brändi- ja kumppanuuspäällikkö Jonna Hurskainen (OYK 1990–1996) muistuttamalla nuoria siitä, ettei vielä tarvitse tietää, mitä isona tekee. Omien sanojensa mukaan Jonna oli kouluaikana keskiverto kaikessa, eikä hänellä ollut selkeää ajatusta tulevaisuudesta. Jonna kannusti kuulijoita olemaan pelkäämättä virheitä, opettelemaan nauramaan itselleen ja kokeilemaan rohkeasti uusia asioita.

Toisessa puheenvuorossa laulaja ja lauluntekijä Eeppi Ursin (OYK 1990–1996) jakoi kuvia ja muistoja musiikkiuransa kehittymisestä Oulunkylästä New Yorkiin. Hän kertoi, että hänestä kasvoi muusikko Ogelissa musiikinopettaja Juha Sipun opastuksessa. Eeppi nimesi määrätietoisuuden parhaaksi piirteeksi itsessään. Hän kehotti kuulijoita unelmoimaan isosti, uskomaan omaan juttuunsa ja tavoittelemaan määrätietoisesti omia unelmiaan.

Joukkoliikenneasiantuntija Henri Miettinen (OYK 2013–2016) lähestyi rohkeutta itsevarmuuden kautta. Hän kertoi kuulijoille itseään vahvistavasta itsevarmuudenkierteestä, jota hän kuvaili käänteiseksi huijarisyndroomaksi. Henri kiteytti, että itsevarma ihminen uskoo itseensä muiden mielipiteistä huolimatta. Hän kannusti kuulijoita kokeilemaan rohkeasti, toimimaan rohkeasti ja keskittymään rohkeasti.

Lukiolaiset puolestaan kuulivat, kuinka juuri toimitusjohtajan pestinsä jättänyt Jani Nieminen (OYK 1980–1987) voitti jalkapallon Suomen mestaruuden HJK:n riveissä ja päätti sen jälkeen, että opiskelu on myös tärkeää, ja viimeisteli diplomi-insinööriopintonsa Otaniemessä. Myöhemmin hän on päässyt toimimaan toimitusjohtajana yrityksessä, joka listautui pörssiin, muttei siltikään vielä tiedä, mitä tekee isona. Jani muistutti, että elämässä asenne ratkaisee ja aurinko nousee seuraavanakin päivänä.

Vappu Kaarenoja (OYK 2000–2006) kertoi olleensa kouluaikana kotonaan tekstien maailmassa. Ensimmäistä kesätoimittajan paikkaansa etsiessään hän soitteli kaikki paikallislehdet läpi ja päätyi lopulta Iisalmen Sanomiin. Paikallislehdestä tie on vienyt Vapun nykyisiin toimituspäällikön tehtäviin Suomen Kuvalehdessä. Vappu kertoi kouluaikana vältelleensä esiintymistä, mutta työurallaan hän on päätynyt muun muassa televisioon ja juontokeikoille. Hän kertoi kulkeneensa pelkojaan päin ja kannusti myös kuulijoita tekemään samoin.

Tilaisuus huipentui Eepin johtamaan upeaan yhteiseen onnittelulauluun satavuotiaalle OYK:lle.

Valtavan suuri kiitos kaikille puhujille rohkaisevista puheenvuoroista! Kiitos myös Oulunkylän yhteiskoulun nykyisille oppilaille Iines Nummelalle ja Rasmus Forselille sekä opiskelijoille Aminata Bahille ja Benjam Touruselle tilaisuuksien juontamisesta. Sekä esiintyjät että juontajat olivat kaikki rohkeita ja koulustaan ylpeitä ogelilaisia!

Seuraavan kerran koulumme satavuotista historiaa juhlistavaa koko koulun ohjelmaa on luvassa marraskuussa lauantaikoulupäivänä 16.11.2024.