EtusivuTutustu kouluummeUutisetHenkilökuntaIn memoriam: Juha Sippu 1952–2021
02.11.2021

In memoriam: Juha Sippu 1952–2021

Kun tieto Juha Sipun poismenosta levisi Oulunkylän yhteiskoulun väen keskuuteen, moni pysähtyi arjen kiireen keskellä silmät kyyneltyen. Legendaarisen musiikinopettajan, ogelilaisen ja maestron kuolema kosketti myös suurta joukkoa entisiä oppilaita, ja OYK:n sosiaalisen median kanavat täyttyivät osanotoista ja muistoista. Edesmennyt opettaja on osa OYK:n historiaa. 

Oulunkylän yhteiskoulun musiikinopettaja Juha Sippu kuoli äkillisesti 26.9.2021 Helsingissä. Hän oli syntynyt 21.10.1952 Helsingissä ja ehti 68 vuoden ikään. Juha Sippu siunataan keskiviikkona 3.11. kello 11 Oulunkylän kirkossa – samassa tutussa kirkkosalissa, jossa hän on johtanut lukuisia musiikkiluokkien joulukonsertteja. 

Juha Sippu valmistui musiikinopettajaksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 1979 ja aloitti työnsä Oulunkylän yhteiskoulun musiikinopettajana heti valmistumisensa jälkeen vuonna 1980. Hän jäi OYK:sta eläkkeelle vuonna 2019 ja ehti näin tehdä koulussa lähes 40 vuoden uran. Hannele Nevalainen, Juha Sipun pitkäaikainen työtoveri ja OYK:n rehtori vuosilta 1999–2015, kuvaa Juhan musiikinopetusta leimanneen sinnikkään työnteon, vastuullisuuden, pohtivan olemuksen, avarakatseisuuden ja ennen kaikkea nuorten ja kollegoiden arvostaman empatiakyvyn. Suuresta työmäärästä huolimatta Juha säilytti rauhallisen ja intensiivisen otteen työhönsä. Useita Juha Sipun tekemiä sovituksia päätyi myös musiikin oppikirjoihin. 

Oulunkylän yhteiskoulussa Juha Sippu oli erityisesti musiikkiluokkien kehittäjä. Hän kehitti koulun kuoron, orkesterin, bändien ja lauluyhtyeiden toimintaa ja oli luomassa monia perinteitä, jotka ovat jatkuneet näihin päiviin saakka. Monet musiikkiluokkalaiset muistavat esimerkiksi joulukonsertit ja lastenkonsertit, jotka olivat odotettuja tilaisuuksia. Musiikkiluokan kanssa 9. luokalla tehty konserttimatka ulkomaille on ollut monelle nuorelle merkittävä kokemus. Konserttimatka vaati paljon järjestelyjä, ja matkoja kertyi Juha Sipun uran aikana lähes 40. Apulaisrehtori ja saksanopettaja Niina Ikonen muistelee, miten Sippu suunnitteli ja tarkisti yksityiskohtaisesti Euroopan-kiertueen järjestelyjä. Joillekin oppilaille konserttimatka oli ensimmäinen ulkomaanmatka, ja matkalla nuorten ilo, jännitys ja odotus kiteytyivät. Juha Sippu tunnisti herkästi myös nuoren ahdistuksen tai surun, ja rauhallinen, empaattinen asenne heijastui vaikeinakin hetkinä. Hän saattoi taputtaa sydämellisesti oppilasta olkapäälle ja lausahtaa jotakin kannustavaa ja rohkaisevaa. 

Konserttimatkoihin liittyy myös Keijo Käkelän muisto, monivuotinen kravattisopimus Sipun kanssa. Sippu hankki usein uuden kravatin 9C-musiikkiluokan konserttimatkalle, ja ennen matkalle lähtöä hän veti Keijon sivuun ja pyysi apua kravattisolmun tekoon. Sipun kanssa melko samanpituisena miehenä Keijo teki kravattisolmun ensin omaan kaulaansa sopivaksi, ja näin solmio oli valmiina konserttimatkalle. 

OYK:ssa monikymmenvuotisen uran tehnyt, viime keväänä eläkkeelle jäänyt ruotsin ja saksan opettaja Pirjo ”Pipsa” Piirainen taas muistelee kollegansa tuomaa joulun ja juhlan tunnelmaa: ”Niin kauan kuin muistan, koulun joulujuhla on ollut alku todelliseen joulun tunnelmaan. Juhan sovitukset eri joululauluista, kuorojen sekä  orkesterin esitykset ovat saaneet koulun väen virittymään jouluun raskaan syyslukukauden jälkeen. Parin kymmenen vuoden aikana esitin Juhalle jo lokakuussa toiveen, olisiko mahdollista kuulla juhlassa Kassu Halosen joululaulu Sydämeeni joulun teen kuoron laulamana. Juha vastasi toiveeseeni: ”Jaaha. Saa nähdä.” Kun se esitettiin ensimmäistä kertaa, en pystynyt sitä liikuttumatta kuuntelemaan. Niin kaunista oli kuoron laulu! Joskus laulu oli mukana, mutta mielestäni liian harvoin. Juha oli musiikkeineen luomassa meille joulun taikaa, ja ne ihanat hetket pystyy palauttamaan mieleen milloin tahansa.”

Koulumme nykyinen rehtori Mirva Lindström muistelee kuuden vuoden takaisia ensivaikutelmia koulustamme: ”Kaikista päällimmäisenä mieleen on jäänyt koulun musiikintäyteiset, sykähdyttävät juhlat ja koulun musiikkikasvatuksen poikkeuksellisen korkea ja monipuolinen taso.”

Juha Sipulla oli roolinsa myös Helsingin Pop & Jazz -konservatorion historiassa. Alun perin Oulunkylän Pop & jazz -opistona tunnetun oppilaitoksen perusti Sipun edeltäjä, OYK:n musiikinopettaja Klaus Järvinen. Opisto toimi aluksi Oulunkylän yhteiskoulun tiloissa, ja alkuaikoina nämä kaksi oppilaitosta liittyivät kiinteästi yhteen. Juha Sippu toimi Pop & Jazz -opistossa pianonsoitonopettajana vuosina 1983–1990 ja jatkoi muutenkin omalla työllään Klaus Järvisen ja opiston perinnettä. Klaus Järvinen menehtyi vasta viime vuonna, ja hänen uraansa muisteltiin tässä tekstissä.

Omaa instrumenttiaan pianoa Juha Sippu soitti aktiivisesti useissa kokoonpanoissa, ja etenkin latinalaisamerikkalainen musiikki oli hänen sydäntään lähellä. Kuubalaista musiikkia soittanut Fiestecita-yhtyettä hän oli perustamassa jo vuonna 1980. Sippu piti tärkeänä myös Oulunkylän kaupunginosaa ja sen musiikkielämää ja toimi kaupunginosan nimeä kantavan Ogeli Music Club -yhtyeen johtajana ja pianistina. Oulunkylä-Seura palkitsikin hänet vuonna 2013 Vuoden oulunkyläläinen -tunnustuspalkinnolla elämäntyöstä Oulunkylän ja taidekasvatuksen hyväksi. 

Oulunkylän yhteiskoulun maineikkailla musiikkiluokilla on kasvanut monia musiikin ystäviä, harrastajia ja ammattimuusikoita. Rakastetun opettajan yllättävä poismeno kosketti lukuisia entisiä oppilaita, opettajakollegoita ja koko kouluyhteisöä.  Keväällä 2022 järjestettävä Juha Sipun muistokonsertti kokoaa yhteen ogelilaisia yhteisten sävelten ja muistojen äärelle.