Syksyn ylioppilaat lakitettiin – salin täyttivät rohkaisevat puheet ja loisteliaat musiikkiesitykset
Tänään tiistaina 5.12.2023 juhlistettiin Oulunkylän yhteiskoulussa yhdeksää uutta ylioppilasta ja Suomen itsenäisyyspäivää. Lämminhenkiset puheet ja mahtavat musiikkiesitykset loivat upean juhlan. Musiikkiesityksiä kuultiin niin orkesterilta, lauluyhtyeiltä kuin abiturienttien bändiltäkin. Juhlassa palattiin myös viime kevääseen, kun kohtaus I love you, Roger Taylor! -musikaalista johdatti yleisön pieneksi hetkeksi takaisin musikaalin pyörteisiin.
Juhlan avasi koulumme alumni Minttu Patajoki. ”Ogelin parhaita puolia ihmisten lisäksi on se, että täällä on aina saanut toteuttaa itseään, ja siten tämä on ollut todella hyvä kasvu- ja kokemusympäristö. On jännittävää nähdä, mitä kaikkea ensi vuoden 100-vuotisjuhlavuosi sisältää”, Patajoki pohti viitaten pian koittavaan koulun juhlavuoteen.
Uuden ylioppilaan puheen pitivät valkoisen lakin juhlassa päähänsä painaneet Laura Lunkka ja Seela Pirttiniemi. Tuoreet ylioppilaat jakoivat koulumuistojaan ja korostivat ennen kaikkea Oulunkylän yhteiskoulun ja Erasmus+-ohjelman suomia kansainvälistymisen ja kielitaidon kartuttamisen mahdollisuuksia. ”Kuten Seelalla, minullakin oli lukion aikana mahdollisuus lähteä vaihtoon. Näiden mahtavien kavereiden lisäksi, jotka lukio oli jo meille ennen vaihtoa antanut, saimme ilon tutustua ihmisiin ympäri maailmaa ja luoda pysyviä ystävyyssuhteita Suomen ulkopuolella”, kertoi Lunkka. Uudet ylioppilaat kehottivat kohtaamaan tulevaisuuden rauhallisin mielin pelkäämättä mahdollisia roiskeita valkolakissa.
Rehtori Mirva Lindström kuvasi puolestaan juhlapuheessaan Oulunkylän yhteiskoulun väen rohkeutta niin koulun historiassa kuin tulevaisuuteen suuntaavassa suunnittelutyössä. Lindström kannusti myös tuoreita ylioppilaita rohkeuteen: ”Te olette tulevaisuuden tekijöitä. Toivon, että te menette rohkeasti kohti omia päämääriänne ja puolustatte myös urhoollisesti niitä arvoja, jotka ovat teille ja demokraattiselle kansakunnallemme tärkeitä.” Lindström painotti, kuinka yhdessä luodaan ympäristö, jossa jokaisella on lupa olla oma arvokas itsensä ja jossa jokainen voi rohkeasti tavoitella omia unelmiaan.
Itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlan laajasta musiikkikattauksesta vastasi abiturienttien bändi sekä OYK:n lauluyhtyeet ja orkesteri musiikinopettaja Heidi Kiviharjun johdolla. Juhlan alussa lippukulkue lipui salin halki orkesterin soittaessa Sibeliuksen Andante festivoa. Lukion abiturienttien bändi soitti puolestaan kappaleen Little Lies, ja juhlaväki sai nauttia myös lauluyhtyeiden yhteisesityksestä Minä suojelen sinua kaikelta. Lopuksi salissa kajahti yhteislauluna Maamme.
Koko Oulunkylän yhteiskoulun väki toivottaa valtavasti onnea ja rohkeutta uusille ylioppilaille sekä rauhaisaa itsenäisyyspäivää!
Artikkelin pääkuva: Riikka Syrjänen, 20A