EtusivuTutustu kouluummeUutisetTapahtumatPormestarin asukasilta kokosi keskustelemaan yhdessä 
28.04.2023

Pormestarin asukasilta kokosi keskustelemaan yhdessä 

Koulun tiloissa järjestettiin torstaina 27.4.2023 pormestarin asukasilta Oulunkylän, Patolan, Veräjämäen ja Veräjälaakson asukkaille. Illan aikana Helsingin kaupungin pormestari Juhana Vartiainen, asiantuntijajoukko, Helsingin kaupungin toimialojen johto ja yhteistyökumppanit sekä asukkaat keskustelivat aluetta koskevista ajankohtaisista asioista. Keskustelua herättivät muun muassa kasvavan alueen palvelut, katujen hoito sekä asukastilat.

Iltaa varten peruskoulun oppilaat Eedit 8H, Käpy 8F, Eino 7D, Maija 9D ja Fuhad 8G olivat valmistelleet aluetta esittelevän videon. Tästä linkistä pääsee näkemään videon kokonaisuudessaan: Ogelin nuorten tekemä video.

Tilaisuudessa lukion opiskelijat Verna ja Susanna esittivät pormestarille kysymyksiä. Pormestari kertoi, että koulumme on tuttu hänelle jo nuoruudesta Pop & Jazz Konservatorion ajoilta. Lukion opiskelijoiden infopisteellä pääsi myös kysymään koulumme toiminnasta lukiomme opiskelijakuntalaisilta Siiriltä, Paavolta, Susannalta ja Vernalta. 7D-luokan kahvila piti huolen herkullisista tarjoiluista. Pop up -torilla oli lisäksi kaupungin ja alueen eri toimijoiden pisteitä.


Ilta oli antoisa sekä asiasisällöltään että tunnelmaltaan. Suurkiitokset Helsingin kaupungille asukasillan järjestämisestä sekä kaikille tilaisuuteen osallistuneille 
– juuri tällaista kuulemista ja keskustelua alueella tarvitaan! Kiitokset myös kaikille muille tilaisuutta järjestäneille ja erityisesti koulumme teknologiavastaavalle Hannu Huhtalalle sekä kouluisännällemme Hadi Mamasenille! Onnistuneet puitteet ja yhteistyö saivat järjestäjiltä paljon kiitosta.