EtusivuTutustu kouluummeUutisetHenkilökuntaRakastettu Juha Sippu on poissa
27.09.2021

Rakastettu Juha Sippu on poissa

Kouluyhteisöämme on pysäyttänyt tänään tieto Juha Sipun äkillisestä menehtymisestä. Juha Sippu teki Oulunkylän yhteiskoulussa monikymmenvuotisen uran musiikinopettajana vuosina 1980-2019. Hän oli rakastettu pedagogi, muusikko, koulun kuorojen ja orkesterin johtaja ja tunnettu hahmo Oulunkylän musiikkielämässä. Juha Sippu sai vuonna 2013 Vuoden oulunkyläläinen -tunnustuspalkinnon elämäntyöstään Oulunkylän kaupunginosan eteen.

Kunnioitamme tänään Juha Sipun muistoa suruliputuksella ja hiljaisella hetkellä.