EtusivuTutustu kouluummeUutisetÄidinkieli ja kirjallisuusOgelissa otettiin käyttöön uusi yläkoulun S2-oppimäärän mukainen oppikirja
11.02.2021

Ogelissa otettiin käyttöön uusi yläkoulun S2-oppimäärän mukainen oppikirja

Mahdollisesti ensimmäisenä koko Suomessa Oulunkylän yhteiskoulussa otettiin käyttöön täysin uusi S2-oppikirja. Ketterä-niminen kiiltäväkantinen suomi toisena kielenä -oppikirja lähti opettaja Jonna Ristevirran mukana seiskaluokkalaisten S2-oppitunnille miltei heti kirjan ilmestymisen jälkeen. Hetki tuntui erityisen hienolta yhdelle oppikirjan tekijöistä, joka on oman koulumme äidinkielen ja kirjallisuuden sekä suomi toisena kielenä -opettaja Virva Lehmusvaara.

Virva Lehmusvaara kertoo, että oppikirjalle oli huutava tarve. Ei ollut olemassa nykyisen opetussuunnitelman mukaista yläkoululle kohdennettua oppikirjaa. Ketterän teossa meni pari vuotta, ja oppikirjan materiaaleja testattiin koulumme oppilailla. Oppikirjan tekeminen tuki vahvasti myös omaa opetustyötä, sanoo Virva.

Ketterä on ensimmäinen yläkoulun S2-oppimäärän mukainen selkokielinen oppikirja. Kirja on kirjoitettu selkokielellä otsikoita myöten.