EtusivuTutustu kouluummeUutisetLukioOikeustiedolla eteenpäin – Leo Järvelä jatkaa finaaliin
15.12.2020

Oikeustiedolla eteenpäin – Leo Järvelä jatkaa finaaliin

 

Leo Järvelä (19A) menestyi loistavasti marraskuussa järjestetyssä valtakunnallisen Oikeusguru-kilpailun alkukilpailussa. Leo selvisi kahdeksan parhaan joukkoon ja on siis kisaamassa Oikeusguru 2020 -tittelistä. Loppukilpailu järjestettäneen helmikuussa.

Leo uskoo tuntevansa oikeudellisia asioita monia lukiolaisia enemmän. Menestyksensä hän kertoo perustuvan aitoon kiinnostukseen oikeustieteellisiä aiheita kohtaan. Hän tutustuu esimerkiksi oikeuksien päätöksiin. Leo myös keskustelee viime vuoden finalisti Lauri Kivelän (19B) kanssa oikeustieteestä.

Finaaliin Leo aikoo valmistautua ensinnäkin suorittamalla hyvin YH4-kurssin (lakitiedon kurssi) sekä tutustumalla muutenkin aiheeseen lisää.

 

Kuvassa Leo Järvelä esittää aloituspuheenvuoron äidinkielen ja filosofian kurssien väittelykilpailussa.