EtusivuTutustu kouluummeUutiset176 leipää ja 72 litraa taikinaa viikossa – koulumme suosikkileipä syntyy omassa keittiössä
13.11.2020

176 leipää ja 72 litraa taikinaa viikossa – koulumme suosikkileipä syntyy omassa keittiössä

Koulumme ruokalan eli Breikin leipä on tunnetusti oppilaiden mieleen. Leipää kuluu melkoisia määriä.

Kovin moni ei välttämättä tiedä, että leipä syntyy melkein joka aamu – neljänä päivänä viikossa – koulumme omassa keittiössä ravintolahenkilökunnan itse leipomana, paistamana ja viipaloimana.

Ravintolapäällikkö Helena Ylä-Jussila kertoo, että leivontapäivinä 18 litran taikinan leipominen alkaa aamuseitsemältä. Uuniin 44 leipää menevät noin kahdeksan aikoihin. Kymmenen pintaan alkaa leipien käsityönä tapahtuva leikkaaminen, jotta leipä olisi oppilaiden ja henkilökunnan tarjolla lounaan alkaessa kello 11.

Ainoa koulupäivä, jolloin leipää ei valmisteta, osuu päiviin, jolloin tarjolla on pastaruokaa.

”Kyllä se on se tuoreus”, Ylä-Jussila kertoo leivän suosion salaisuudeksi.

Välillä leipä on suorastaan lämmintä uunin jäljiltä, kun viipaleet saapuvat linjastolle.

Herkullisia hetkiä leivän parissa! Kiitämme ruokalan väkeä uutterasta leivän valmistuksesta!



Kuvat: Helena-Ylä Jussila