EtusivuTutustu kouluummeUutisetLukio”Kannustava musamaikka ansaitsi meidän luottamuksen” – Gasellit konsertoivat ja muistivat Juha Sippua
01.11.2019

”Kannustava musamaikka ansaitsi meidän luottamuksen” – Gasellit konsertoivat ja muistivat Juha Sippua

Perjantaina 1.11. koulussamme koettiin perinteisten halloween-asujen jatkoksi melkoinen yllätys, kun entisistä opiskelijoistamme koostuva, Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Gasellit konsertoi iltapäivällä juhlasalissa.

Gasellit piipahti pari vuotta sitten abien penkkareissa, mutta nyt yhtye esitti kouluyhteisölle täysimittaisen konsertin.

Loppuvuodesta 2008 perustetun yhtyeen Päkä (Pekka Salminen), Thube Hefner (Tuomas Pietikäinen) sekä MusaJusa (Jussi Mikkonen) ovat koulumme kasvatteja. Neljäs jäsen, Hätä-Miikka (Miikka Niiranen) on taas tehnyt aikoinaan koulussamme opettajan sijaisuuksia.

Konsertissa Gasellit muistivat eläkkeelle juuri jäänyttä musiikin opettajaamme Juha Sippua.

”Kannustava ja empaattinen musamaikka, joka ansaitsi meidän skidien luottamuksen olemalla vain oma itsensä”, Sipun musiikkiluokalla opiskellut MusaJusa luonnehti lavalla maestroamme.

”On todella tärkeää, että kannustetaan. Musaluokka ja Juha Sippu ovat yksi isoimmista syistä miksi olemme täällä.”

MusaJusan mukaan aika Ogelissa oli ”niin siistiä”, että hän päätti tavoitella muusikon ammattia. ”Vuosien jälkeen näyttää siltä, että olemme siinä onnistuneet”, menestysyhtyeen tuottaja-dj sanoi ja korosti kulttuurikasvatuksen merkitystä.

”Sydämelliset kiitokset sydämelliselle miehelle Juha Sipulle. Auvoisia eläkepäiviä!” yhtye toivotti.