EtusivuTutustu kouluummeUutisetYläkoulu9C:n tiernatytöt kilpailevat jälleen valtakunnallisissa tiernapoikakilpailuissa
12.11.2019

9C:n tiernatytöt kilpailevat jälleen valtakunnallisissa tiernapoikakilpailuissa

9C-luokan tiernatytöt Paju, Elsa, Santra, Veera ja Ruut ovat lähdössä tulevana viikonloppuna kilpailemaan tiernapoikien SM-tittelistä. 9C:n tiernatytöt kilpailivat Oulun Tiernasäätiön järjestämissä valtakunnallisissa tiernapoikakilpailuissa ensimmäistä kertaa jo viime vuonna ja sijoittuivat silloin omassa sarjassaan hopealle. Viime vuoden kisamatka oli joukkueelle hieno kokemus, joten tiernat päättivät lähteä tänäkin vuonna kokeilemaan kisakuntoaan ja puolustamaan hopeaansa. Kilpailut käydään Oulussa, joka on Suomen virallinen tiernakaupunki. Oulussa toimiva Tiernasäätiö pyrkii ylläpitämään elävää laulunäytelmäperinnettä.

Oulunkylän tiernatyttöjen esitys on hieman mukailtu versio perinteisestä tiernapoikien laulunäytelmästä. Perinteestä poiketen 9C:n versio on moniääninen ja tyttöjen esittämä, ja perinteisten neljän hahmon lisäksi versiossa laulaa viides hahmo, keisari Aleksanteri Suomenmaan.

Onnea ja menestystä tiernatytöille!