EtusivuTutustu kouluummeUutisetKestävä tulevaisuusKestävää tulevaisuutta rakennetaan viimeistään nyt
16.09.2019

Kestävää tulevaisuutta rakennetaan viimeistään nyt

Oulunkylän yhteiskoulun kehitysteema tälle lukuvuodelle on kestävä tulevaisuus. Teema näkyy monin eri tavoin eri oppiaineissa ja muutenkin koulumme arjessa.

Lukuvuoden kehitysteema ei kuitenkaan ole opiskelijoillemme täysin uutta asiaa vaan jo viidentoista vuoden ajan tätä tärkeää aihepiiriä on käsitelty kahdella toisiinsa saumattomasti liittyvällä biologian kurssilla.

Biologiassa kaikille pakollisena suoritetaan valtakunnallinen kurssi Ympäristöekologia, jonka sisältöä koulussamme on mahdollista laajentaa paikallisella Maailman tila ja kestävä kehitys –kurssilla. Tänäkin vuonna kolmasosa abiturienteistamme suorittaa tämän kurssikokonaisuuden.