EtusivuTutustu kouluummeUutisetLukioO´Times on ilmestynyt!
27.10.2015

O´Times on ilmestynyt!

Lukiolaisten O´Times-lehden syksyn ensimmäisessä numerossa on monipuolisesti juttuja koulun arjesta mutta myös maailmasta koulun ulkopuolella. Lehdessä pohditaan muun muassa opiskelijan stressiä, oikeutta istua abisohvilla, asenteita kuluttamiseen ja pakolaisvirtaan. Laajassa kuvareportaasissa esitellään viime kevään opiskelijavierailua Pekingiin. Lisäksi yksi tämän lukuvuoden vaihto-opiskelijamme kertoo totuuden meistä suomalaisista.

O´Timesin toimituksessa on tällä hetkellä 12 jäsentä ja muutamia lehtikohtaisesti vaihtuvia avustajia. Toimitus siirtyi taittamaan InDesign-ohjelmalla viime keväänä ja lehden ulkoasu onkin selkeytynyt.

O´Times etsii jatkuvasti joukkoonsa uusia toimittajia ja taittajia. Toimitus kokoontuu aktiivisesti ja tavoitteena on kouluttaa jokainen toimituksen jäsen käyttämään sujuvasti Indesign-ohjelmaa. Lisäksi toimituksen kokouksissa käy tämän lukuvuoden aikana toimittajavierailijoita, jotka ovat lukiomme  vanhoja opiskelijoita.