EtusivuTutustu kouluummeUutisetLukioElokuvaohjaaja Virpi Suutari vieraili Ogelissa
13.12.2013

Elokuvaohjaaja Virpi Suutari vieraili Ogelissa

Dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutari vieraili Oulunkylän yhteiskoulussa perjantaina 13.12. Suutari kertoi lukiolaisille ja peruskoulun yhdeksäsluokkalaisille uusimmasta elokuvastaan Hilton! Täällä ollaan elämä ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Opiskelijat näkivät elokuvasta katkelmia.

Suutari kertoi tekevänsä niin sanottua luovaa dokumenttielokuvaa. ”Elämä kirjoittaa näitä elokuvia”, Suutari kertoi ogelilaisille. ”Hienoja sattumia tapahtuu, ne ovat tämän sokeri ja suola”, dokumentaristi viittasi elokuvan tekemiseen.

”Yritän tavoitella tekijänä totuutta, mutta se on minun totuus, jonka toivottavasti pääosan esittäjät jakavat”, hän tuumasi ja kertoi elokuvantekijällä olevan paljon vastuuta. ”Uskon, että osasta henkilöitä tulee elinikäisiä ystäviä. Siinä [elokuvan tekemisessä] syntyy läheisyyttä.”

Hilton!-elokuvan tekeminen kesti noin kaksi vuotta. Työtään Suutari luonnehti eräänlaiseksi ”kansantieteilijähommaksi”. ”Työni on omalta osaltani visuaalista historian kirjoittamista. Että tällaista elämää eletään Suomessa 2013”.

Suutarin mukaan parhaat dokumenttielokuvat ovat henkilökohtaisia. ”Rehellinen pitää olla. Ei saa katsoa ihmistä ylhäältä päin”, hän viittasi ohjaajan ja henkilöiden asetelmaan. ”Elokuva on yhteinen leikki.”

Hilton! Täällä ollaan elämä on elokuva nuorista, jotka ovat putoamassa yhteiskunnan ulkopuolelle. Suutarin seuraava dokumenttielokuva tulee teattereihin keväällä.

Lue Virpi Suutarin haastattelu seuraavasta lukion O’Times-lehdestä.