
Kanslian valtiatar vaihtuu
”Juu, kyllä hoituu”, kuuluu koulusihteerin ovelta ystävällisesti ja napakasti, kun joku opettajista pyytää jälleen kerran apua oppilastietojen muuttamiseen tai oppilas kysyy matkakorttia kadonneen tilalle. Koulusihteerin huone on Oulunkylän yhteiskoulun hallinnon sydän, jossa koulusihteeri Päivi Palola on ratkaissut monenlaisia arjen pulmatilanteita jo 26 vuotta.
Päivi tuli taloon vuonna 1999, jolloin koulun arki oli hyvin toisenlaista kuin nykyään. Tuolloin monen opettajan työarkeen kuului piirtoheitin, kalvot ja kalvotussit, liitutaulu sekä kovakantinen arviointikirja. Oppilaat tekivät kaikki kokeet, tekstit ja ryhmätyöt käsin paperille. Koulusihteerin huoneesta tietokone on kuitenkin löytynyt jo 1990-luvulta asti. Vaikka Päivi onkin käyttänyt sujuvasti tietokonetta koko OYK-työuransa ajan, on teknologian kehitys ja tiedonvälityksen murros kuitenkin ollut eniten koulusihteerin työtä muuttanut tekijä.
Naureskellen ja epäuskoisena Päivi muistelee aikaa, jolloin jokaiselle abiturientille leikattiin pitkä liuska ylioppilastutkintolautakunnan lähettämistä tuloslistoista. Jokaisen kokelaan arvosanatiedot laitettiin nimikoituun kirjekuoreen. Koulusihteeri pyöritteli siis kevätkiireiden keskellä satakunta henkilökohtaista kirjekuorta, joiden sisältämien tärkeiden tietojen piti olla jämptisti oikein. Ilmoitettuna päivänä jännittyneet kokelaat jonottivat kanslian ovella, jotta jokainen sai oman kuorensa ja tiedon arvosanoistaan. Viime vuosina Päivi on pystynyt ilmoittamaan kaikille yli sadalle kokelaalle tulokset muutamalla hiiren klikkauksella.
Vaikka tekniikka on kehittynyt, on koulusihteerin työnkuva pysynyt kuitenkin pääpiirteittäin samana vuodesta toiseen. Joka vuosi syyslukukauden alussa kouluun otetaan ja tietokantoihin kirjataan uusia oppilaita ja opiskelijoita. Kevätlukukaudella vuorossa ovat yhteishaut, ylioppilaskirjoitukset ja päättöarvioinnit. ”Kouluvuoden kulku on se, mikä on rytmittänyt minunkin työtäni”, Päivi summaa. ”Tosin yhden syyslukukauden työn teen eri tavalla kuin edeltäjäni. Hänellä oli tapana kaiken muun syyslukukauden alun kiireen keskellä kirjoittaa koulun kaikkien lukiolaisten nimet luokittain kauniilla käsialalla mustakantiseen muistikirjaan. Koska kukaan ei osannut perustella minulle, mihin muistikirjaa tarvitaan, en jatkanut perinnettä. Mihinköhän mustakantiset kirjat ovat joutuneet? Ei niillä mitään silloin tehty, mutta olisivathan ne hauska kuriositeetti.”
Koulusihteerin työnkuva on monipuolinen, ja koulusihteerin on tunnettava koulumaailmaa laajasti. ”Kun aloitin työt OYK:ssa, otin käteen Opetussuunnitelman. Luin koko OPS:in ja rakensin sen perusteella tietokantaan OPS-puun, siis sellaisen kokonaisuuden, johon tuli kaikki oppiaineet ja kurssit. Sen ensimmäisen kerran jälkeenkin on tullut luettua OPS:ia useampaan kertaan”, Päivi kertoo.
Koulusihteerin käsien kautta ovat kulkeneet myös rahat ja palkkakuitit. Päivi muistelee nauraen, miten hän ikään kuin kaappasi palkanlaskennan omalle tontilleen. ”Musta talousasiat ovat aina olleet kiinnostavia, ja osittain siitä syystä halusin tehdä myös palkanlaskennan. En antanut vaihtoehtoja, vaan otin tehtävän vähän niin kuin väkisin rehtorilta, jotta hänelle jäi enemmän aikaa tehdä muita hallinnollisia tehtäviä.” OYK:n opehuoneessa onkin pilke silmäkulmassa mietitty, pitääkö palkkakuitteja alkaa jatkossa tosissaan lukea ja tarkistaa. Päivin jäljiltä kun niihin on voinut aina luottaa tarkistamattakin.
Samana syksynä, kun Päivi aloitti OYK:n koulusihteerinä, tapahtui koululla myös muita muutoksia. Koulun oppilastietojen käsittely muuttui Pallas-ohjelmasta Priimukseen, ja alkuun tuoreen koulusihteerin piti käyttää vanhaa ja uutta systeemiä rinnakkain. Lisäksi koulussa aloitti uutena rehtorina Hannele Nevalainen. Uusi rehtori ja koulusihteeri tekivätkin töitä vuosia yhdessä. Koska yksityisessä koulussa hallinto on kevyt ja sitä pyöritetään itsenäisesti, vaatii se rehtorilta ja koulusihteeriltä taitoa ja rohkeutta tehdä monenlaisia asioita. ”On pakko osata ajatella ja yhdistellä sekä olla itseohjautuva. Ei ole jonkun toisen ohjauksessa koko ajan, vaan pitää uskaltaa tehdä päätöksiä itsenäisesti ja tietää, mitä ja miten toimia”, Päivi tiivistää.
Millä mielellä pitkän linjan koulusihteeri nyt muistelee vuosikymmeniään OYK:ssa? ”Koulusihteerin työssä on parasta se, että jokainen päivä on erilainen. Aamulla saattaa luulla keskittyvänsä koko päivän johonkin asiaan, mutta yhtäkkiä tuleekin jotain muuta, joka muuttaa suunnitelmia”, Päivi kuvailee. ”Varsinaisen työnkuvan lisäksi on ollut kiva tehdä töitä mukavassa työyhteisössä sekä nuorten kanssa. Meidän koulun nuoret on fiksuja ja käyttäytyvät hyvin. Koskaan kukaan nuori ei ole ollut töykeä tai muuten epäkohtelias koulun kansliassa asioidessaan. Ehkä se on nuorillekin vähän jännittävää tulla kansliaan.”
Kiitämme kanslian Päiviä hänen Oulunkylän yhteiskoulun hallinnon, opettajien ja nuorten eteen tekemästään vuosikymmenten työstä sekä toivotamme mukavia eläkepäiviä!