Ogelissa opitaan – peruskoulumme menestyi PISA 2022 -tutkimuksessa
PISA (Programme for International Student Assessment) on OECD:n jäsenmaiden yhteinen tutkimusohjelma, joka tuottaa tietoa koulutuksen tilasta ja tuloksista sekä koulun ulkopuolella tapahtuvasta oppimisesta kansainvälisessä vertailukehyksessä. Tutkimuksessa selvitetään, miten 15-vuotiaat nuoret hallitsevat tulevaisuuden kannalta keskeisiä avaintaitoja, millaiset tekijät vaikuttavat näihin taitoihin ja miten taidot kehittyvät ajan myötä.
PISA 2022 -tutkimus toteutettiin kevään 2022 aikana kaikkiaan 241 suomalaiskoulussa. Tutkimukseen valittiin osallistumaan kansallisesti edustava otos kouluja. Oulunkylän yhteiskoulu oli yksi valituista. Pääarviointialueena oli matematiikka, ja sivuarviointialueina olivat lukutaito sekä luonnontieteet. Pisa-tutkimuksissa selvitettiin myös oppimista tukevia opiskeluasenteita ja -taitoja, opiskeluympäristöä kotona ja koulussa, kodin sosiaalista asemaa ja tukea opiskelulle, oppilaiden ajankäyttöä sekä heidän suhtautumistaan kouluun ja oppimiseen.
Tytöt pärjäsivät hieman poikia paremmin, mutta kaiken kaikkiaan Oulunkylän yhteiskoulun oppilaat saavuttivat kaikilla arvioiduilla oppimisen osa-alueilla erinomaiset tulokset. Neljän portaan arvioinnissa koulumme sijoittui kansallisesti joka kategoriassa parhaimpaan neljännekseen.
Voimme siis tyytyväisin mielin todeta, että Oulunkylän yhteiskoulussa opitaan ja onnistutaan. Jatkamme samaan malliin oppilaita tukien ja kannustaen.