Riemukkaan puurojuhlan ja ilontäyteisen joulujuhlan viettoa
Syyslukukausi 2023 on tullut päätökseensä. Torstaina vietetty riemuisa puurojuhla viritti lukiolaiset lomatunnelmiin, ja perjantaina peruskoulun iloinen joulujuhla saattoi koulun väen lomalle.
Lukiolaisten torstai-iltaisessa puurojuhlassa herkuteltiin ensin riisipuurolla, minkä jälkeen siirryttiin saliin viettämään yhteistä juhlailtamaa. Juhlan huikeista musiikkiesityksistä vastasivat Winter Wonderland -kappaleen esittänyt opiskelijoiden rock-duo sekä abiturienttien bändi, joka soitti muun muassa vauhdikkaan Joulupukin töissä, herkän Joulun kanssas jaan sekä jouluisen tunnelman viimeistelleet kappaleet Santa Can’t Stay ja Grandma Got Run Over by a Reindeer. Lisäksi yleisöä viihdytti ”Haluatko joulupukiksi?” -sketsi, ja kilpailtiin illan aikana musavisassa ja jouluaiheisessa bingossakin. Juhlassa kuultiin myös opiskelijakunnan joulutervehdys sekä yllätyksenä opettajien kuoroesitys.
Myös perjantaina vietetty peruskoulun joulujuhla oli musiikin- ja esitystentäyteinen. Juhlassa kuultiin tuttu joululaulu Santa Claus Is Coming to Town 9C:n esittämänä. Lisäksi orkesteri soitti musiikinopettaja Heidi Kiviharjun johdolla kappaleet Sleigh Ride ja Es ist ein Ros entsprungen. Yleisö sai nauttia myös kuoron Staffansvisa-esityksestä. 7E-luokan yleisön mukaansa temmannut tonttushow toi juhlaan joulunriemua, ja 8G-luokan mediaryhmä oli luonut juhlaan joulutervehdyksen kehokirjaimin.
Rehtorit Mirva Lindström, Niina Ikonen ja Pia Sirkiä kertoivat juhlassa jouluun liittyvistä suosikkiväreistään ja muista juhlatunnelman luojista. Rehtorit kehottivat nauttimaan loman ajasta ja rentoutumaan kirjan äärellä.
Oulunkylän yhteiskoulun väki toivottaa kaikille mukavaa joululomaa!