EtusivuTutustu kouluummeUutisetLukioRaide-Jokeri kuljettaa Ogeliin
31.10.2023

Raide-Jokeri kuljettaa Ogeliin

Raide-Jokerina tunnettu pikaraitiolinja 15 aloitti liikennöimään Espoon Keilaniemen ja Helsingin Itäkeskuksen välillä lauantaina 21.10.2023. Koulumme saavutettavuus parani linjan myötä, sillä raitiovaunu pysähtyy myös Oulunkylän juna-asemalla ja K-Market Pikkupekan kohdalla. Nyt Ogeliin on entistä helpompi tulla, kun nuoret voivat tulla koululle niin kävellen, pyörällä, mopolla, bussilla kuin pikaraitiovaunullakin. Uusi raitiolinja vastaa samalla kasvavan Oulunkylän tarpeisiin.

Raide-Jokeria käsiteltiin ennen syyslomaa luokanvalvojan ja ryhmänohjaajan liikennekasvatustuokiolla. Oppilaita ja opiskelijoita kehotettiin tarkkaavaisuuteen linjan läheisyydessä sekä muistutettiin muun muassa siitä, että radan ympäristö ei ole hengailupaikka ja että radan saa ylittää vain merkityistä kohdista. Samalla kerrottiin liikennesäännöstä, jonka mukaan jalankulkijan tulee pääasiallisesti väistää raitiovaunua.

Oulunkylän kasvava väkiluku näkyy myös koulumme laajentumisena, sillä kouluumme rakennetaan parhaillaan korotusosaa. Rakennushanke on harjakaisvaiheessa. Se tarkoittaa, että katto on pian saatu rakennettua. Sääsuojista päästään eroon marraskuun aikana. Rakentaminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti, ja uudet tilat saadaan näillä näkymin opetuskäyttöön lukuvuoden 2024–2025 alkaessa.  Näin voimmekin viettää vuonna 2024 koittavia koulun satavuotisjuhlia entistäkin ehommassa, monesta suunnasta helposti saavutettavassa koulurakennuksessa.