EtusivuTutustu kouluummeUutisetEtäopetusKoronakevään Suvivirsi soi etäyhteydellä
30.05.2020

Koronakevään Suvivirsi soi etäyhteydellä

Tänään 30.5. vietettiin Oulunkylän yhteiskoulussa monella tavalla historiallista ylioppilas- ja kevätjuhlaa. Koulun juhlasaliin kokoontui toukokuisena aamuna koko kouluväen sijaan vain parikymmentä ihmistä sekä tekniikan väki johtoineen, kameroineen ja mikrofoneineen. Salissa ei nähty melkein valmiita ylioppilaita, täysimittaista kuoroa, orkesteria eikä tuttua valkolakkimerta, vaan kodeissa seurattiin ruutujen välityksellä, miten lukuvuosi saatettiin päätökseen ja kevään 2020 ylioppilaskokelaat julistettiin ylioppilaiksi.

Tänä keväänä koettu koulutoiminnan siirtyminen etäopetukseen on ollut yksi mittavimmista operaatioista ja suurimmista poikkeuksista, joka kouluissa on koettu sotavuosien jälkeen. Kun valtioneuvosto 16.3. ilmoitti, että koulut siirtyvät kahdeksi kuukaudeksi etäopetukseen, hypättiin Oulunkylän yhteiskoulussakin käytännössä yhdessä yössä uudenlaisiin opetuskäytänteisiin. Lopulta koronakeväästä selvittiin uskomattoman hyvin, mutta pieniä uhrauksiakin jouduttiin tekemään. Perinteisen kevään ylioppilasjuhlan siirtyminen syksyyn ja yhdeksäsluokkalaisten päättötodistusten jakaminen vain pienimuotoisesti luokkahuoneissa oli yksi näistä symbolisista koronauhreista.

Teamsin välityksellä kodeissa seurattu etäjuhla oli kuitenkin tunnelmaltaan lämminhenkinen ja yhteisöllinen. Kuvaesitys johdatteli läpi kuluneen vuoden tapahtumien. Rehtori Mirva Lindström kertasi puheessaan haastavan vuoden tapahtumia. ”Koulu ei ole ensisijaisesti rakennus, vaan yhteisö. Kun koulun fyysinen ulottuvuus hämärtyi, sen henkinen merkitys kasvoi”, kiteytti rehtori koulun merkityksen etäopiskeluaikoina. Juhlan kohokohtia oli ylioppilaskokelaiden julistaminen ylioppilaiksi. Rehtori nimitti kevään ylioppilaita sankareiksi, jotka joutuivat taistelemaan paineiden alla läpi merkityksellisten vaiheiden juuri silloin, kun maassa vallitsi historiallinen poikkeusaika. Ylioppilaat saavat kantaa nyt uutta titteliään, mutta heille järjestetään varsinainen ylioppilasjuhla 29. elokuuta, jolloin olot toivottavasti sallivat kokoontumisen yhteiseen juhlaan.

Juhlassa muistettiin myös peruskoulunsa päättäviä yhdeksäsluokkalaisia. Peruskoulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja lausui juhlan avaussanat. Puheessaan hän katsoi kohti tulevaa, mutta totesi, ettei tulevaisuutta voi aina suunnitella. 9C:n kymmenen oppilaan muodostama lauluyhtye esitti perinteisen ylioppilaslaulun Gaudeamus igiturin, Suvivirren sekä Mia Makaroffin herkän Butterfly-kappaleen. ”We haven’t seen this world before, so fair, so bright, so blue the sky” sai koskettavan merkityksen koetun kevään jälkeen.

Oulunkylän yhteiskoulun väki toivottaa onnea ja menestystä urhoollisille ylioppilaille sekä oppivelvollisuutensa suorittaneille yhdeksäsluokkalaisille! Rentouttavaa, ansaittua ja huoletonta kesälomaa meille kaikille!